
Sisävesiemme muikku on järviemme tärkein saalislaji ammattikalastajille. Merialueella muikkua kutsutaan maivaksi. Se on herkkä kala, joka on paras valmistaa ruuaksi mahdollisimman nopeasti. Jos tässä blogissa käytetään sanaa superfood, niin muikkua voisi kutsua juuri sellaiseksi. Se on paketti, josta saat kerralla hyvässä monessa muodossa monia tärkeitä ravintoaineita.
Muikku on loistavaa ruokaa suuremmallekin porukalle. Se toimii savustettuna, niitä voi paistaa kokonaisina muurikalla ja ne maistuvat monesti myös perheen pienemmille.
Muikuista saa helpon ja nopean lounaan, silloin mittana toimii kalamestarin kourallinen. Ei kannata epäröidä pyytää kalatiskiltä myös pieniä määriä kalaa, siksihän tiskit ovat olemassa, että sieltä saa tarvitsemansa määrän kalaa.
Muikun mäti on arvostetuin mäti suomalaisissa ruokapöydissä. Se on kallista, eikä ihme, sillä yhdestä muikusta tulee häviävän pieni määrä mätiä. Jos ostat mädit valmiina, kannattaa muistaa, että 100 grammallakin pääsee jo pitkälle. Mäti kannattaa sulattaa jääkaapissa, jossa se sulatettuna pari päivää. Pilaantuneen mädin haju on tunkkainen, silloin on aika heittää jäljelle jäänyt mäti pois.
Vastaa